Mitä on proge? (osa I)

Tarkoituksenani oli alunperin antaa lyhyt ja ytimekäs vastaus otsikon kysymykseen. Kirjoittaessa ideat kuitenkin seurasivat toisiaan ja teksti lähti rönsyilemään mitä odottamattomimpiin suuntiin. Toisin sanoen, teksti tuntui elävän omaa elämäänsä, aivan kuin se olisi kirjoittanut itse itsensä! Varoitukseksi siis: alla oleva teksti on tarpeettoman pitkä, vaikeaselkoinen, ärsyttävä, minkä lisäksi se loppuu kesken (sinua on varoitettu). Tokihan siitä (kuten progesta) voi väittää pitävänsä, mutta vaarana on, että kaikki pitävät sinua vain erikoisuutta tavoittelevana juippina.

Kaikki alkoi noin kymmenen vuotta sitten, kun musiikkitietouteni oli vielä niin kovin rajallista. Musiikista vastasi lähinnä isoveljen levyhylly, josta tuli poimittua muun muassa Iron Maidenia ja Helloweenia (sittemmin palasin samaisten yhtyeiden pariin ja huomasin, ettei niiden diggailussa ollut mitään vikaa). IRC oli tuolloin kova sana ja riittävästi eri kanavilla huudeltuani laskeutui musiikkiguru jos toinekin norsunluutornistaan jakamaan tietouttansa minulle (potkittuaan minut ensin muutaman kerran ulos häiritsemästä).

Se aika oli jotakin uutta ja ihmeellistä, kun eteeni avautui kertaheitolla koko metallimusiikin mittava kaanon. Internet oli kuin pohjaton sammio, jonka reunoilta kaavin tietoutta sellaisista bändeistä kuin Ayreon, Blind Guardian, Savatage, Conception, King Diamond, Symphony X, Marillion, Dream Theater, Fates Warning, Queensrÿche ja niin edespäin.

Levyhyllyni ihka ensimmäiset levyt olivat Kamelotin The Fourth Legacy (1999) ja Labÿrinthin Return to Heaven Denied (1998). Ja kyllä, kyseiset levyt ovat edelleen hyllyssä niiden 465 muun levyn kanssa, jotka on tullut hankittua tuon päivän jälkeen. Tarkoitukseni ei ole muuten leuhkia levyjeni määrällä, sillä a) on olemassa ihmisiä, joilla on levyjä huomattavasti enemmän b) en ole koskaan saanut, saa tai tule saamaan rasiaa, vaikka minulla olisi levyjä tuplaten (eikä muuten saa kukaan muukaan, sitä varten pitäisi oppia soittamaan jotain soitinta).

Palataan kuitenkin progeen. Sen määrittely on itse asiassa hyvin yksinkertaista, kun ottaa huomioon, ettei ole olemassa mitään yhtä ja tyhjentävää selitystä. Eikä kyse ole mistään progen erioikeudesta, sillä minkään musiikin tyylilajin rajoja ei pystytä määrittelemään eksaktin tarkasti (hyvä kysymys on myös se, onko tämä edes ylipäätänsä tarpeellista?).

Yritän kuitenkin.

Historiallisessa kontekstissa progella viitataan 60-70 -luvuilla syntyneeseen kokeilevaan musiikkityyliin, jonka tarkoitus oli selvästi rikkoa raja-aitoja ja luoda jotain uutta. Geoff Nicholsonin sanoin:

Progressive rock was what happened in the early 70's when certain brilliant instrumentalists got fed up with playing three-and-a-half minute long songs about teenage love. Unfortunately, this led them to start playing ten-and-a-half minute long songs about nothing in particular.

Toista kontekstia voisi kutsua vaikka taiteelliseksi, millä taas tarkoitan bändejä, jotka ovat kautta uransa karttaneet kaavoihin kangistumista ja pyrkineet omassa musiikillisessa ilmaisussaan jatkuvaan etenemiseen ja uuden luomiseen.

Vaikeata koko hommasta tulee vasta, kun pitäisi ryhtyä mainitsemaan esimerkkejä. En osaa suoralta kädeltä mainita yhtäkään bändiä, joka sujuvasti solahtaisi ensimmäiseen kategoriaan. 60-70 -luvuilla toki vaikutti sellaisia bändejä kuin King Crimson, Genesis tai vaikkapa Yes. Jokainen näistä bändeistä on kuitenkin edelleen enemmän tai vähemmän olemassa. Vuosien saatossa kyseisten bändien kehityskulku on ollut kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava, joten samalla kyseiset bändit on sijoitettavissa myös taiteelliseen kategoriaan. Rajat siis liukuvat.

Usein progeen liitetään myös soitannollinen virtuositeetti. On totta, että 60-70 -luvulla progresiiviset yhtyeet tarttuivat perinteiseen musiikin tekemisen kaavaan ja pyrkivät muuttamaan sitä. Jossain vaiheessa pitkät kappaleet, epätahtilajit ja uskomattomat kitarasoolot eivät olleet enää edistyksellistä vaan tapa tehdä 'progressiivista' musiikkia. Proge oli siis 'genreytynyt' eli se oli muuttunut yhdeksi musiikilliseksi lajiksi. Sinänsä hupaisaa, koska musiikin kaavamaisuus oli juuri sitä, mitä vastaan progeilijat alun perin nousivat vastustamaan.

P.S. Se, että tämä artikkeli on "osa I" ei tarkoita, että tämä olisi välttämättä osa jostain suuremmasta kokonaisuudesta, ehei. Teksti olisi aivan hyvin voinut olla myös suoraan jonkin kokonaisuuden kolmas osa tai sitten vaikkapa neliosaisen trilogian mystinen prologi; progea kun on.