Levy-yhtiöt sahaavat omaa oksaansa hylkäämällä Spotifyn

"Hei kaikki. Olen Ossi. Olen addikti."

"Hei, Ossi!", ympärilläni oleva sekava joukko toistaa kuorossa. Tunnen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ihmiset ympärilläni ymmärtävät, mitä tarkoitan. Mitä olen. Mistä pidän – mistä todella pidän.

Olen musiikkiaddikti. Olen käyttänyt musiikkia päivittäin jo 90-luvulta saakka.

Kaikki lähti viattomasti. Ne ala-asteella "hevareiden" suosimat AC/DC:t ja Guns'n'Rosesit eivät napanneet, laulaja kun raakkui kuin varis. Sitten isosiskoni kautta löysin Queenin – mahtavan äänen omaava Freddie Mercury oli aivan eri luokan laulaja. Eikä miehen ääneen verrattuna nämä ala-asteen musiikkitunneilla "levyraadeissa" soitetut varishevit kuulostaneet miltään.

Kunnes yläasteella latasin laittomasti mp3-tiedoston. Tai oikeastaan, purkkituttu (purkit eli bbs-järjestelmät olivat siis aikaa ennen internetiä, teille nuoremmille tiedoksi) lähetti yhden mp3-tiedoston. Tiesin vain bändin nimen, en edes kappaleen nimeä, mutta kyseinen kappale sai kääntämään kelkan täysin – vihdoinkin (melodista) heviä, jossa laulaja ei raaku, vaan laulaa puhtaasti. Kun en tiennyt kappaleen nimeä, menin ja ostin kyseisen artistin koko siihenastisen tuotannon cd-levyinä.

Uusi maailma aukesi kokonaan – vain yhden laittomasti ladatun mp3-tiedoston myötä.

Nyt tuo yksi ladattu mp3-tiedosto on johtanut viittä vaille tuhannen levyn kokoelmaan, toistakymmentä vuotta kestäneeseen musiikkifanitukseen, satoihin nähtyihin keikkoihin ja pahimmillaan seitsemään festarointiin kesässä. Rahaa on palanut kymmeniä tuhansia euroja; ei pelkästään levyihin, vaan myös oheistuotteisiin, keikkoihin ja festarilippuihin.

Nykytekniikan ansiosta uusiin artisteihin – tai kokonaiseen musiikkityyliin – tutustuminen ei vaadi sattumaa ja tunnin odottelua modeemin ulistessa taustalla. Uuteen musiikkiin on helppo tutustua Spotifyn avulla.

Spotify on avokonttorissa työskentelevän pelastus. Ei tarvitse roudata päivittäin uutta cd-nippua levyhyllyn ja työpaikan välillä, vaan saattaa vihdoinkin kuunnella useat tai jopa useimmat levyhyllystä löytyvät kiekot myös digitaalisesti. Ja laillisesti.

Kahden ensimmäisen Spotify-päivän jälkeen "Hi, I'm Jonathan from Spotify!" sai riittää, ja siirryin maksulliseen versioon. Kymppi kuussa – puolikkaan cd-levyn hinta – ei tuntunut missään, kun musiikkiin (ja oheiskuluihin) tulee muutenkin tuhlattua jatkuvasti. Hintalaatusuhde oli lyömätön. Ja myöhemmin rajoittamattoman kuuntelun hinta laskettiin vitoseen. (Maksan kyllä edelleen kympin kuussa, että voin – päivittäisen kymmenen minuutin työmatkan verran – käyttää Spotifyä kännykästäni.)

Spotifyn kautta olen löytänyt lukuisia uusia tuttavuuksia. Spotify jopa itse suosittelee: "Hei, tämä bändi on samanlainen kuin juuri kuuntelemasi." Samoin kiinnostavista levyarvioista löytää nykyään monesti Spotify-linkin. On helppo tutustua levyyn, bändiin tai jopa kokonaiseen uuteen alagenreen tätä kautta. En olisi koskaan esimerkiksi ostanut Pendulumin levyjä sokkona, mutta kun yhtyettä kehuttiin Imperiumin festariraportissa, kuuntelin tuotokset läpi Spotifystä. Ja ostin koko diskografian välittömästi.

Spotifyn voisi kuvitella olevan nykynuorisolle samanlainen tapa löytää uutta musiikkia mitä tuo yksittäinen mp3-tiedosto aikoinaan allekirjoittaneelle oli. Vaikka yhdestä biisin tai levyn toistokerrasta levy-yhtiön edustaja saati artisti ei välttämättä päädykään miljonääriksi, kerrannaisvaikutuksia varmasti riittää. Se "kova bändi", vaikka Spotify-kansa ei levyä ostaisikaan, tulee helposti nähtyä livenä. Paitaa ja muutakin tilpehööriä saattaa tarttua keikalta mukaan. Tai ainakin helpommin, kuin jos koko yhtyeestä ei olisi koskaan kuullutkaan.

Mutta levy-yhtiöt tunkevat päänsä pensaaseen ja katkaisevat pään kultamunia – no, edes jonkinlaisia munia, ainakin laittomaan lataukseen eli Spotifyn pahimpaan kilpailijaan verrattuna – munivalta rokkikukolta [sic].

Esimerkiksi raskaaseen musiikkiin keskittyvä Century Media sekä progressiivisempaa ilmaisua julkaiseva InsideOut eivät enää eilisestä lähtien mahdollista julkaisujensa kuuntelua Spotifyssä. Perusteluina yhtiö käyttää sitä, ettei Spotifystä tule tarpeeksi rahaa.

Perustelu pitää varmasti paikkansa. Spotify tarjoaa hyvän – jopa liian hyvän – hintalaatusuhteen. Kymppi kuussa, puolikas levyn hinta on äärettömän hyvä diili rajoittamattomasta kuuntelusta. Puhumattakaan ilman mobiilikäyttöä riittävästä vitosen kuukausimaksusta, joka riittää useimmille.

Itselläni on lukuisia – Stetson–Harrison-menetelmällä laskettuna reilu kolminumeroinen määrä – Century Median ja etenkin InsideOutin cd-levyjä hyllyssä. Näistä vain aniharva jos yksikään viimeisen parin vuoden aikana ostamani levy on päätynyt hyllyyn ilman Spotify-ennakkokuuntelua.

Homma toimii molempiin suuntiin, mikä on levy-yhtiölle kiusallista: ennen tuli ostettua tutun bändin uutuuslevy automaattisesti, nyt Spotifystä levyn voi kuunnella kerran (tai kymmenen kertaa) ennen ostamista. Huonoja levyjä ei tule enää ostettua. Levy-yhtiön tulot pienenevät, kun se tusinatuuba ei enää myykään samalla lailla kuin ennen.

Ostamieni levyjen määrä on vähentynyt, sen tunnustan. Laatu ei ole kuitenkaan huonontunut. Päinvastoin.

Ja ehkä tässä on hyväkin puoli – tusinakama jää pölyttymään varastoihin, eikä levy-yhtiö jatkossa julkaise roskaa.

Vaikka ostan levyn, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö kuuntelisi samaa levyä myös Spotifyssä. Monesti käy niin, että ostan levyn, se makaa muoveissaan levyhyllyn päällä epämääräisen ajan, ja samalla kuuntelen albumia Spotifystä. Tässä kohtaa levy-yhtiö "tienaa tuplasti", ei häviä rahaa. Levy on ostettu, rojaltit kilisevät artistin tilille, ja vielä kaupan päälle Spotify-kuuntelusta tulee tienestiä. (Miten vähän siitä nyt tuleekaan, mutta silti. Varmasti enemmän kuin silloin, kun levyä ei Spotifystä löytyisi ja kuuntelisin jotain muuta.)

Century Median päätös vetää koko kataloginsa Spotifystä ei välttämättä näy kovinkaan suurena muutoksena kassavirrassa – lyhyellä tähtäimellä.

Mitä tekee Petri-Eemeli, 12v, joka ei löydä bändin tuotantoa Spotifystä? Varmaankin lataa laittomasti. Hänelle tilanne on aivan sama – musiikki tulee kuultua. Tai jos ei tule kuultua, niin Petri-Eemeli kohauttaa olkiaan ja siirtyy seuraavaan askareeseen. Erona on ainoastaan se, että tässä tapauksessa levy-yhtiö tai artisti eivät tienaa pätkääkään. Spotifyn kautta kuunneltuna viivan alle ei jäisi ainakaan nollaa.

Pahimmassa tapauksessa, jos yhtye on pieni ja tuntematon jonka tuotoksia edes piraatit eivät vaivaudu levittämään, kaikki häviävät. Potentiaalinen fani, joka saattaisi seuraavan vuosikymmenen tai parin aikana ostaa rekallisen levyjä ja luuhata Tavastialla viidesti viikossa, ei koskaan kuule yhtyeestä. Eikä löydä tämän yhtyeen kautta muita vastaavia artisteja. Artistit ja levy-yhtiöt häviävät. Jos musiikkia ei kuule, on epätodennäköistä käydä keikalla tai ostaa paitaa.

Musiikin kuulemiselle on vain kaksi tapaa: laillinen ja laiton. Estämällä laillisen kuuntelun levy-yhtiöt sahaavat omaa oksaansa. Kaksiteräisellä sahalla.

Kyllä. Spotify on liian halpa. Sen pitäisi maksaa enemmän, niin kuluttajille kuin artisteillekin. Nyt vaihtoehtona on se, että musiikista ei makseta sitäkään vähää, tai että musiikkia ei kuunnella lainkaan ja sitä kautta keikoille tai oheistuotteisiin ei kuluteta rahaa. Spotify on kahdesta pahasta vähemmän paha. Nettiaikakaudella jopa vähiten paha!

Kun Century Media veti levynsä pois Spotifystä, on erittäin pieni todennäköisyys että tulen ostamaan kyseisen levy-yhtiön julkaiseman, itselleni tuntemattoman artistin levyn ilman ennakkokuuntelua. Ja jos ennakkokuuntelu tapahtuu, se ei voi tapahtua ainakaan laillisesti – eli siten, että artisti saisi edes sen neljännesjenin.

P.S. Se lataamani tiedosto? Stratovariuksen Hands Of Time. Nyt hyllyssä on yhtyeen koko tuotanto, sitä kautta musiikkimaku laajeni Helloweeniin, HammerFalliin, Rhapsodyyn, Sonata Arcticaan, Freedom Calliin ja koko power metal -genreen ja muuhun melodiseen metalliin, siitä muihin metallin alalajeihin, progressiivisempaan metalliin, fuusiojatsiin – kaikkialle. Jos nyt elävä Petri-Eemeli ei saa koskaan samanlaista alkusysäystä levy-yhtiön nirsoillessa Spotifyn suhteen, ainakaan radiossa jatkuvasti jumputtava Lady Gaga ei menetä yhtään kuuntelijaa.

P.P.S. Kiinnostaisi tietää, mitä levy-yhtiön artistit ajattelevat päätöksestä. Kun yhtiö ei mahdollista uusia kuuntelijoita Spotifyn kautta, keikalle saapuvien ja paitoja ostavien (levyjäkin joku voi ostaa?) määrät saattavat kärsiä. Onkohan artistien mielestä hyvä asia, että levy-yhtiö estää laillisen nettikuuntelun?