Mutta se siitä pohjustuksesta, Pietariin siis matka ja varmuuden vuoksi päätimme jälleen pakata auton edellisenä iltana, sillä Venäjän matkailussa aina sattuu ja tapahtuu. Uudenmaan partio jälleen yöksi Casa de Kaartiselle (Imperiumi Crew) ja kukonlaulun aikaan hakemaan bändiä ja crewtä treenikseltä. Henkilökuntaa itseni (kuski) lisäksi oli tulkki/merkkarimyyjä sekä managari raha-asioiden hoitoon.
Matka rykäistiin rattoisasti käyntiin Arian versiolla Manowarin Return of the Warlordista ja eikä aikaakaan kun olimme jo Rajaportin Teboililla jossa edessä oli byrokratiatehtävä numero yksi. Veli venäläinen oli nimittäin jälleen kerran muuttanut maahantulodokumentteja, tällä erää uudistus oli mallia, dokumentit ovat vain venäjäksi. Kuskin, eli minun, piti täyttää kryptinen lomake kolmena kappaleena, kaikkine tietoineen sekä tavaralistoineen, siinä alkoi Teboilin kahvipöydässä jo kädet täristä kun täyttelin hikihatussa dokumentteja, onneksi tulkin avustuksella saatiin ratkottua tämä tehtävä. Aikaahan tähän pitstoppiin meni muutama tunti, mutta olimme edelleen aikataulussa "jos rajasta päästään heittämällä yli" Heh heh...
Suomen puolen kopeista mentiinkin heittämällä läpi, mutta sittenpä se totuttuun tapaan jumahti Venäjän puolen tarkastukseen. Palloiltiin tulkin kanssa kopeilla, että mikähän lappu nyt minne ja mitähä, passintarkastuskoppi meni ihan hyvin, mutta sitten se seuraava koppi, missä tarkistetaan ajoneuvon ja tavaroiden määrä, noh virkailija oli hämmentynyt tavaralistasta. Eikä "musikant, instrument, st petersburg" solkkaus, saatika tulkin puheet tuottaneet tulosta. Virkailija sitten soitteli ympäriinsä, mutta lopulta suht epäuskoisena löi leimat lappuihin. Ja eikun odottamaan sitä ajoneuvon tarkastusta. Hetken kun olin pyöritellyt peukaloita päätti joku virkailija että automme on väärässä jonossa ja ilmoitti melko ärhäkästi että nyt tonne toiseen jonoon. Toki sitä ennen vilkuili tavaratilaa ja epäili että kitarapusseissa on aseita, joten tulkkimme siinä niitä sitten availi hänelle. Eikä tämä kyseinen virkailija edes lopulta ollut "oikea" auton tarkastaja. Ilmeisesti tylsä päivä.
Kun sitten oikea tarkastaja tuli paikalle olin hyvin hämmentynyt, siis iloinen rajaverijari joka heittää metallica-läppää, melko harvinaista. Noh siitä sitten vaan rajan yli ja tuttuun tapaan Viipurin Veikoille hakemaan evästä. Rajaseikkailun takia olimme aikataulusta ja sopivasti myöhässä, kun tulkki otti matkalla yhteyttä keikkapaikkaan niin siellä käytiin jo harvinaisenkin kuumana myöhästymisestä. Ilmeisesti heille oli kovempi paikka soundcheckin missaaminen kuin itse bändille, joka ei pahemmin ollut moksiskaan vaikka festarityyppisellä linjacheckillä olisi mentävä.
Ajo Pietarin porteille sujui ilman sen suurempia kommelluksia, mitä nyt eräällä huoltoasemalla tuli joku humalainen paikallinen hevipää hehkuttelemaan suomibändejä. Tiedättähen sellaisen mille suomalaiset bändit ovat maailman kovin juttu ja niistä vaahdotaan promillejan voimalla, tilanne saattaa olla hyvinkin rasittava, etenkin jos itse olet vähän kiireessä ja selvinpäin. Kun sain oman osani hehkutuksista ajattelin huvikseni kääntää tilanteen ympäri ja hehkutin hänelle venäläisiä bändejä, etenkin jo alussa mainittua maan mainiota Ariaa! Heppuhan häkeltyi siitä melkoisesti, että tietääkö joku oikeasti paikallisia bändejä?! Tämän häkellyksen siivellä onnistuin kohteliaasti liukenemaan tilanteesta.
Takaisin Pietarin porteille. Kellohan alkoi olla sitä luokkaa että päädyimme luonnollisesti ruuhkaan. Ja se on hieman eri asia siellä kuin vaikkapa Helsingin ruuhkat. No pysähtyneisyyden aika oli hyvä käyttää hyödyksi, auto tien sivuun ja karttaa tutkimaan, melko helposti löytyi kohde "tuon sillan yli ja vasemmalle" Sillan yli mentiin vielä hyvin, mutta sitten ruuhkan varjopuoli, siellä on käytännössä mahdotonta kääntyä vasemmalle! Ei helkkari. Sitten piti äkkiä kierrellä oikean kautta josko päästäisiin perille kääntymättä vasemmalle. No sekään ei ollut ihan niin yksinkertaista, joten kiersimme ja kaarsimme ympäri Pietaria ja välillä piti suorittaa melkoisia sankaritekoja ratissa, näin niinkun kotimaisen liikenteeseen verrattuna, siellä erikoisemmat manööverit tuntuvat olevan arkipäivää. Outoja yksisuuntaisia katuja ja risteyksiä mistä ei pääse haluttuun suuntaan. Pyörimme ruuhkassa varmaan pari tuntia ennenkuin etupenkin trio: minä (ajo), Leeni (kartanluku) ja tulkki (katukylttien bongaus) saimme kokan kohti oikeita väyliä.
Viimeinkin löysimme oikean osoitteen, vaikka keikkapaikalla oli suht näkyvä maamerkki, vinhasti välkkyvä tv-torni vieressä, ei se juuri auttanut, kun kadut veivät vähän minne sattuu. Noh, ensi kerralla jos tulee matka samaan keikkapaikkaan tiedän paremman reitin "toisen sillan yli ja oikealle"
Illan ensimmäinen bändi juuri sopivasti lopetteli kun roudasimme kamat keikkapaikalle. Mesta oli Uusi Orlandina, vanha oli mukava sokkelo, tämä uusi oli yllättävänkin siisti paikka. Nimittäin takahuoneesta löytyi puhtaan vessan lisäksi myös hulppea suihku! Myös yleisövessat olivat puhtaita, jotain ennenkuulumatonta Pietarin keikkapaikoissa. Illan toinen bändi oli Noman's Land, olin nähnyt bändin aiemmin aikoinaan Ragnarok festareilla Saksassa. Mukavia sällejä. Sitten olikin Druidin vuoro kavuta lavalle, yleisöä ei ollut isohkoon paikkaan turhan paljon, mutta silti ihan mukavasti ja he olivat hyvin mukana meiningissä, huutelivatpa biisejäkin innoissaan. Keikan jälkeen bändi sai myös kirjoittaa puumerkkinsä melkoisen monen fanin tuotteisiin.
Keikan jälkeen kellokin oli jo vaikka mitä, Noman's Landin heputkin kovasti olisivat halunneet että liityn vodkan nauttijaisiin heidän seuraansa, mutta oli vedottava vielä ajourakkaan kohti hotellia, vastaus oli "so?" noh, seuraavalla kerralla sitten. Keikan jälkeen saatiin vielä paikalta kolmen ruokalajin ateria, eli salaattia, keittoa sekä jotain munakkaan tapaista. Pikainen roudaus autoon, Noman's Landin rumpali lähti vielä opastamaan meitä kaljakaupan kautta hotellille.
Hotelli St Petersburg oli ulkoa ja aulasta iso, jykevä ja hulppea, neuvostohenkeä selvästi. Sama meno jatkui vielä niin hisseissä kuin kerroksen hissiaulassa, käytävästä tuli mieleen vähän ruotsinlaiva ja huoneet olivat sellaista hostellitasoa, nooh, eipä se mitiä, ulkonäkö on tärkeintä. Hetken päästä tulkki tulee ja toteaa että nyt ne on siellä respassa ihan kauhuissaan, miten me kaikki olemme päässeet maahan ilman viisumeita?!?! Noh, meillähän oli ryhmäviisumi, joka oli minun kameralaukussa, enhän minä sitä tajunnut että se olisi pitänyt jättää passien kanssa respaan. Tulkki sitten lähti rauhoittelemaan respan tyttöjä viisumin kanssa, ettei sentään miliisiä tarvitse paikalle kutsua.
Pienet iltatumut ja nukkumaan, aamulla paikallinen aamiainen oli melkoisen hulppea, ja melko erikoinen näin länsimaisiin aamiasiin tottuneena. Hankala sitä on sen enempää kuvailla, kaikkea mystistä ja makeaa ja erikoisia muotoja. Kannattaa kokeilla jos tulee mahdollisuus paikalliseen aamiaiseen.
Ja eikun takaisin kotia kohti, paluumatka oli jälleen aika tapahtumaköyhä, mikä on toisaalta ihan hyvä asia. Olin suunnitellut että tehdään vielä pitstop Viipurin Veikoilla, että saa kaljat mukaan, nimittäin Baltika 7 on sellaista herkkua että oksat pois! Luonnollisesti veli venäläinen oli aurannut lumet kaupan kohdalla pitkäksi muuriksi kaistojen väliin ettei tieltä päässytkään kääntymään kaupan pihaan. Jotkut sankarit ajelivat surutta vastaantulijoiden kaistaa pitkää matkaa päästäkseen kaupoille, itse ajattelin jättää kauppavisiitin seuraavaan kertaan tämän takia...
Rajalla taas meni aikaa, mutta ei mitään sen kummempaa, ihmeteltiin gonahtanutta rajavirkailijaa joka tallasi isoa askelta ympäri asemaa, karvalakki vinossa ja kilisevä muovipussi kädessä. Rentoa.
Suomen portilla oli sama rajavirkailija kuin mennessäkin ja muisti vielä, "katos, sama bändi taas"
Että sellaista, tällä erää ei niin eeppistä settiä kuin aikaisemmilla kerroilla. Eeppisempien tarinoiden toivossa voi lukea jo alussa mainostamiani Exscratus reissuja.
Matka 1, Matka 2 ja Matka 3
Lisää kuvia keikalta
