"Hei kaikki. Olen Ossi. Olen addikti."
"Hei, Ossi!", ympärilläni oleva sekava joukko toistaa kuorossa. Tunnen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ihmiset ympärilläni ymmärtävät, mitä tarkoitan. Mitä olen. Mistä pidän – mistä todella pidän.
Olen musiikkiaddikti. Olen käyttänyt musiikkia päivittäin jo 90-luvulta saakka.
Kaikki lähti viattomasti. Ne ala-asteella "hevareiden" suosimat AC/DC:t ja Guns'n'Rosesit eivät napanneet, laulaja kun raakkui kuin varis. Sitten isosiskoni kautta löysin Queenin – mahtavan äänen omaava Freddie Mercury oli aivan eri luokan laulaja. Eikä miehen ääneen verrattuna nämä ala-asteen musiikkitunneilla "levyraadeissa" soitetut varishevit kuulostaneet miltään.
Kunnes yläasteella latasin laittomasti mp3-tiedoston. Tai oikeastaan, purkkituttu (purkit eli bbs-järjestelmät olivat siis aikaa ennen internetiä, teille nuoremmille tiedoksi) lähetti yhden mp3-tiedoston. Tiesin vain bändin nimen, en edes kappaleen nimeä, mutta kyseinen kappale sai kääntämään kelkan täysin – vihdoinkin (melodista) heviä, jossa laulaja ei raaku, vaan laulaa puhtaasti. Kun en tiennyt kappaleen nimeä, menin ja ostin kyseisen artistin koko siihenastisen tuotannon cd-levyinä.
Uusi maailma aukesi kokonaan – vain yhden laittomasti ladatun mp3-tiedoston myötä.
Nyt tuo yksi ladattu mp3-tiedosto on johtanut viittä vaille tuhannen levyn kokoelmaan, toistakymmentä vuotta kestäneeseen musiikkifanitukseen, satoihin nähtyihin keikkoihin ja pahimmillaan seitsemään festarointiin kesässä. Rahaa on palanut kymmeniä tuhansia euroja; ei pelkästään levyihin, vaan myös oheistuotteisiin, keikkoihin ja festarilippuihin.
Nykytekniikan ansiosta uusiin artisteihin – tai kokonaiseen musiikkityyliin – tutustuminen ei vaadi sattumaa ja tunnin odottelua modeemin ulistessa taustalla. Uuteen musiikkiin on helppo tutustua Spotifyn avulla.
Spotify on avokonttorissa työskentelevän pelastus. Ei tarvitse roudata päivittäin uutta cd-nippua levyhyllyn ja työpaikan välillä, vaan saattaa vihdoinkin kuunnella useat tai jopa useimmat levyhyllystä löytyvät kiekot myös digitaalisesti. Ja laillisesti.
Kahden ensimmäisen Spotify-päivän jälkeen "Hi, I'm Jonathan from Spotify!" sai riittää, ja siirryin maksulliseen versioon. Kymppi kuussa – puolikkaan cd-levyn hinta – ei tuntunut missään, kun musiikkiin (ja oheiskuluihin) tulee muutenkin tuhlattua jatkuvasti. Hintalaatusuhde oli lyömätön. Ja myöhemmin rajoittamattoman kuuntelun hinta laskettiin vitoseen. (Maksan kyllä edelleen kympin kuussa, että voin – päivittäisen kymmenen minuutin työmatkan verran – käyttää Spotifyä kännykästäni.)
Spotifyn kautta olen löytänyt lukuisia uusia tuttavuuksia. Spotify jopa itse suosittelee: "Hei, tämä bändi on samanlainen kuin juuri kuuntelemasi." Samoin kiinnostavista levyarvioista löytää nykyään monesti Spotify-linkin. On helppo tutustua levyyn, bändiin tai jopa kokonaiseen uuteen alagenreen tätä kautta. En olisi koskaan esimerkiksi ostanut Pendulumin levyjä sokkona, mutta kun yhtyettä kehuttiin Imperiumin festariraportissa, kuuntelin tuotokset läpi Spotifystä. Ja ostin koko diskografian välittömästi.
Spotifyn voisi kuvitella olevan nykynuorisolle samanlainen tapa löytää uutta musiikkia mitä tuo yksittäinen mp3-tiedosto aikoinaan allekirjoittaneelle oli. Vaikka yhdestä biisin tai levyn toistokerrasta levy-yhtiön edustaja saati artisti ei välttämättä päädykään miljonääriksi, kerrannaisvaikutuksia varmasti riittää. Se "kova bändi", vaikka Spotify-kansa ei levyä ostaisikaan, tulee helposti nähtyä livenä. Paitaa ja muutakin tilpehööriä saattaa tarttua keikalta mukaan. Tai ainakin helpommin, kuin jos koko yhtyeestä ei olisi koskaan kuullutkaan.
Mutta levy-yhtiöt tunkevat päänsä pensaaseen ja katkaisevat pään kultamunia – no, edes jonkinlaisia munia, ainakin laittomaan lataukseen eli Spotifyn pahimpaan kilpailijaan verrattuna – munivalta rokkikukolta [sic].
Esimerkiksi raskaaseen musiikkiin keskittyvä Century Media sekä progressiivisempaa ilmaisua julkaiseva InsideOut eivät enää eilisestä lähtien mahdollista julkaisujensa kuuntelua Spotifyssä. Perusteluina yhtiö käyttää sitä, ettei Spotifystä tule tarpeeksi rahaa.
Perustelu pitää varmasti paikkansa. Spotify tarjoaa hyvän – jopa liian hyvän – hintalaatusuhteen. Kymppi kuussa, puolikas levyn hinta on äärettömän hyvä diili rajoittamattomasta kuuntelusta. Puhumattakaan ilman mobiilikäyttöä riittävästä vitosen kuukausimaksusta, joka riittää useimmille.
Itselläni on lukuisia – Stetson–Harrison-menetelmällä laskettuna reilu kolminumeroinen määrä – Century Median ja etenkin InsideOutin cd-levyjä hyllyssä. Näistä vain aniharva jos yksikään viimeisen parin vuoden aikana ostamani levy on päätynyt hyllyyn ilman Spotify-ennakkokuuntelua.
Homma toimii molempiin suuntiin, mikä on levy-yhtiölle kiusallista: ennen tuli ostettua tutun bändin uutuuslevy automaattisesti, nyt Spotifystä levyn voi kuunnella kerran (tai kymmenen kertaa) ennen ostamista. Huonoja levyjä ei tule enää ostettua. Levy-yhtiön tulot pienenevät, kun se tusinatuuba ei enää myykään samalla lailla kuin ennen.
Ostamieni levyjen määrä on vähentynyt, sen tunnustan. Laatu ei ole kuitenkaan huonontunut. Päinvastoin.
Ja ehkä tässä on hyväkin puoli – tusinakama jää pölyttymään varastoihin, eikä levy-yhtiö jatkossa julkaise roskaa.
Vaikka ostan levyn, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö kuuntelisi samaa levyä myös Spotifyssä. Monesti käy niin, että ostan levyn, se makaa muoveissaan levyhyllyn päällä epämääräisen ajan, ja samalla kuuntelen albumia Spotifystä. Tässä kohtaa levy-yhtiö "tienaa tuplasti", ei häviä rahaa. Levy on ostettu, rojaltit kilisevät artistin tilille, ja vielä kaupan päälle Spotify-kuuntelusta tulee tienestiä. (Miten vähän siitä nyt tuleekaan, mutta silti. Varmasti enemmän kuin silloin, kun levyä ei Spotifystä löytyisi ja kuuntelisin jotain muuta.)
Century Median päätös vetää koko kataloginsa Spotifystä ei välttämättä näy kovinkaan suurena muutoksena kassavirrassa – lyhyellä tähtäimellä.
Mitä tekee Petri-Eemeli, 12v, joka ei löydä bändin tuotantoa Spotifystä? Varmaankin lataa laittomasti. Hänelle tilanne on aivan sama – musiikki tulee kuultua. Tai jos ei tule kuultua, niin Petri-Eemeli kohauttaa olkiaan ja siirtyy seuraavaan askareeseen. Erona on ainoastaan se, että tässä tapauksessa levy-yhtiö tai artisti eivät tienaa pätkääkään. Spotifyn kautta kuunneltuna viivan alle ei jäisi ainakaan nollaa.
Pahimmassa tapauksessa, jos yhtye on pieni ja tuntematon jonka tuotoksia edes piraatit eivät vaivaudu levittämään, kaikki häviävät. Potentiaalinen fani, joka saattaisi seuraavan vuosikymmenen tai parin aikana ostaa rekallisen levyjä ja luuhata Tavastialla viidesti viikossa, ei koskaan kuule yhtyeestä. Eikä löydä tämän yhtyeen kautta muita vastaavia artisteja. Artistit ja levy-yhtiöt häviävät. Jos musiikkia ei kuule, on epätodennäköistä käydä keikalla tai ostaa paitaa.
Musiikin kuulemiselle on vain kaksi tapaa: laillinen ja laiton. Estämällä laillisen kuuntelun levy-yhtiöt sahaavat omaa oksaansa. Kaksiteräisellä sahalla.
Kyllä. Spotify on liian halpa. Sen pitäisi maksaa enemmän, niin kuluttajille kuin artisteillekin. Nyt vaihtoehtona on se, että musiikista ei makseta sitäkään vähää, tai että musiikkia ei kuunnella lainkaan ja sitä kautta keikoille tai oheistuotteisiin ei kuluteta rahaa. Spotify on kahdesta pahasta vähemmän paha. Nettiaikakaudella jopa vähiten paha!
Kun Century Media veti levynsä pois Spotifystä, on erittäin pieni todennäköisyys että tulen ostamaan kyseisen levy-yhtiön julkaiseman, itselleni tuntemattoman artistin levyn ilman ennakkokuuntelua. Ja jos ennakkokuuntelu tapahtuu, se ei voi tapahtua ainakaan laillisesti – eli siten, että artisti saisi edes sen neljännesjenin.
P.S. Se lataamani tiedosto? Stratovariuksen Hands Of Time. Nyt hyllyssä on yhtyeen koko tuotanto, sitä kautta musiikkimaku laajeni Helloweeniin, HammerFalliin, Rhapsodyyn, Sonata Arcticaan, Freedom Calliin ja koko power metal -genreen ja muuhun melodiseen metalliin, siitä muihin metallin alalajeihin, progressiivisempaan metalliin, fuusiojatsiin – kaikkialle. Jos nyt elävä Petri-Eemeli ei saa koskaan samanlaista alkusysäystä levy-yhtiön nirsoillessa Spotifyn suhteen, ainakaan radiossa jatkuvasti jumputtava Lady Gaga ei menetä yhtään kuuntelijaa.
P.P.S. Kiinnostaisi tietää, mitä levy-yhtiön artistit ajattelevat päätöksestä. Kun yhtiö ei mahdollista uusia kuuntelijoita Spotifyn kautta, keikalle saapuvien ja paitoja ostavien (levyjäkin joku voi ostaa?) määrät saattavat kärsiä. Onkohan artistien mielestä hyvä asia, että levy-yhtiö estää laillisen nettikuuntelun?
keskiviikko 10. elokuuta 2011
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Kohti itää Druidien kera
Venäjän ihmemaa, tarkemmin Pietari. Sinne olin matkaamassa Kivimetsän Druidin kanssa tässä alkuvuodesta. Omalle kohdalle edessä olisi viides vierailu tuohon mystiseen kaupunkiin, bändille vierailu oli käsittääkseni kolmas. Mielenkiintoisena faktana kyseessä oli neljäs kerta, kun matkasin Pietariin Leenin (KmD laulu) kanssa, aiemmat kolme kertaa tapahtuivat Exsecratus orkesterin yhteydessä, ne etenkin olivat suht eeppisiä reissuja, lopussa linkkejä tarinoihin jotka kirjoitin alunperin Imperiumin messulaudalle tuoreeltaan.
Mutta se siitä pohjustuksesta, Pietariin siis matka ja varmuuden vuoksi päätimme jälleen pakata auton edellisenä iltana, sillä Venäjän matkailussa aina sattuu ja tapahtuu. Uudenmaan partio jälleen yöksi Casa de Kaartiselle (Imperiumi Crew) ja kukonlaulun aikaan hakemaan bändiä ja crewtä treenikseltä. Henkilökuntaa itseni (kuski) lisäksi oli tulkki/merkkarimyyjä sekä managari raha-asioiden hoitoon.
Matka rykäistiin rattoisasti käyntiin Arian versiolla Manowarin Return of the Warlordista ja eikä aikaakaan kun olimme jo Rajaportin Teboililla jossa edessä oli byrokratiatehtävä numero yksi. Veli venäläinen oli nimittäin jälleen kerran muuttanut maahantulodokumentteja, tällä erää uudistus oli mallia, dokumentit ovat vain venäjäksi. Kuskin, eli minun, piti täyttää kryptinen lomake kolmena kappaleena, kaikkine tietoineen sekä tavaralistoineen, siinä alkoi Teboilin kahvipöydässä jo kädet täristä kun täyttelin hikihatussa dokumentteja, onneksi tulkin avustuksella saatiin ratkottua tämä tehtävä. Aikaahan tähän pitstoppiin meni muutama tunti, mutta olimme edelleen aikataulussa "jos rajasta päästään heittämällä yli" Heh heh...
Suomen puolen kopeista mentiinkin heittämällä läpi, mutta sittenpä se totuttuun tapaan jumahti Venäjän puolen tarkastukseen. Palloiltiin tulkin kanssa kopeilla, että mikähän lappu nyt minne ja mitähä, passintarkastuskoppi meni ihan hyvin, mutta sitten se seuraava koppi, missä tarkistetaan ajoneuvon ja tavaroiden määrä, noh virkailija oli hämmentynyt tavaralistasta. Eikä "musikant, instrument, st petersburg" solkkaus, saatika tulkin puheet tuottaneet tulosta. Virkailija sitten soitteli ympäriinsä, mutta lopulta suht epäuskoisena löi leimat lappuihin. Ja eikun odottamaan sitä ajoneuvon tarkastusta. Hetken kun olin pyöritellyt peukaloita päätti joku virkailija että automme on väärässä jonossa ja ilmoitti melko ärhäkästi että nyt tonne toiseen jonoon. Toki sitä ennen vilkuili tavaratilaa ja epäili että kitarapusseissa on aseita, joten tulkkimme siinä niitä sitten availi hänelle. Eikä tämä kyseinen virkailija edes lopulta ollut "oikea" auton tarkastaja. Ilmeisesti tylsä päivä.
Kun sitten oikea tarkastaja tuli paikalle olin hyvin hämmentynyt, siis iloinen rajaverijari joka heittää metallica-läppää, melko harvinaista. Noh siitä sitten vaan rajan yli ja tuttuun tapaan Viipurin Veikoille hakemaan evästä. Rajaseikkailun takia olimme aikataulusta ja sopivasti myöhässä, kun tulkki otti matkalla yhteyttä keikkapaikkaan niin siellä käytiin jo harvinaisenkin kuumana myöhästymisestä. Ilmeisesti heille oli kovempi paikka soundcheckin missaaminen kuin itse bändille, joka ei pahemmin ollut moksiskaan vaikka festarityyppisellä linjacheckillä olisi mentävä.
Ajo Pietarin porteille sujui ilman sen suurempia kommelluksia, mitä nyt eräällä huoltoasemalla tuli joku humalainen paikallinen hevipää hehkuttelemaan suomibändejä. Tiedättähen sellaisen mille suomalaiset bändit ovat maailman kovin juttu ja niistä vaahdotaan promillejan voimalla, tilanne saattaa olla hyvinkin rasittava, etenkin jos itse olet vähän kiireessä ja selvinpäin. Kun sain oman osani hehkutuksista ajattelin huvikseni kääntää tilanteen ympäri ja hehkutin hänelle venäläisiä bändejä, etenkin jo alussa mainittua maan mainiota Ariaa! Heppuhan häkeltyi siitä melkoisesti, että tietääkö joku oikeasti paikallisia bändejä?! Tämän häkellyksen siivellä onnistuin kohteliaasti liukenemaan tilanteesta.
Takaisin Pietarin porteille. Kellohan alkoi olla sitä luokkaa että päädyimme luonnollisesti ruuhkaan. Ja se on hieman eri asia siellä kuin vaikkapa Helsingin ruuhkat. No pysähtyneisyyden aika oli hyvä käyttää hyödyksi, auto tien sivuun ja karttaa tutkimaan, melko helposti löytyi kohde "tuon sillan yli ja vasemmalle" Sillan yli mentiin vielä hyvin, mutta sitten ruuhkan varjopuoli, siellä on käytännössä mahdotonta kääntyä vasemmalle! Ei helkkari. Sitten piti äkkiä kierrellä oikean kautta josko päästäisiin perille kääntymättä vasemmalle. No sekään ei ollut ihan niin yksinkertaista, joten kiersimme ja kaarsimme ympäri Pietaria ja välillä piti suorittaa melkoisia sankaritekoja ratissa, näin niinkun kotimaisen liikenteeseen verrattuna, siellä erikoisemmat manööverit tuntuvat olevan arkipäivää. Outoja yksisuuntaisia katuja ja risteyksiä mistä ei pääse haluttuun suuntaan. Pyörimme ruuhkassa varmaan pari tuntia ennenkuin etupenkin trio: minä (ajo), Leeni (kartanluku) ja tulkki (katukylttien bongaus) saimme kokan kohti oikeita väyliä.
Viimeinkin löysimme oikean osoitteen, vaikka keikkapaikalla oli suht näkyvä maamerkki, vinhasti välkkyvä tv-torni vieressä, ei se juuri auttanut, kun kadut veivät vähän minne sattuu. Noh, ensi kerralla jos tulee matka samaan keikkapaikkaan tiedän paremman reitin "toisen sillan yli ja oikealle"
Illan ensimmäinen bändi juuri sopivasti lopetteli kun roudasimme kamat keikkapaikalle. Mesta oli Uusi Orlandina, vanha oli mukava sokkelo, tämä uusi oli yllättävänkin siisti paikka. Nimittäin takahuoneesta löytyi puhtaan vessan lisäksi myös hulppea suihku! Myös yleisövessat olivat puhtaita, jotain ennenkuulumatonta Pietarin keikkapaikoissa. Illan toinen bändi oli Noman's Land, olin nähnyt bändin aiemmin aikoinaan Ragnarok festareilla Saksassa. Mukavia sällejä. Sitten olikin Druidin vuoro kavuta lavalle, yleisöä ei ollut isohkoon paikkaan turhan paljon, mutta silti ihan mukavasti ja he olivat hyvin mukana meiningissä, huutelivatpa biisejäkin innoissaan. Keikan jälkeen bändi sai myös kirjoittaa puumerkkinsä melkoisen monen fanin tuotteisiin.
Keikan jälkeen kellokin oli jo vaikka mitä, Noman's Landin heputkin kovasti olisivat halunneet että liityn vodkan nauttijaisiin heidän seuraansa, mutta oli vedottava vielä ajourakkaan kohti hotellia, vastaus oli "so?" noh, seuraavalla kerralla sitten. Keikan jälkeen saatiin vielä paikalta kolmen ruokalajin ateria, eli salaattia, keittoa sekä jotain munakkaan tapaista. Pikainen roudaus autoon, Noman's Landin rumpali lähti vielä opastamaan meitä kaljakaupan kautta hotellille.
Hotelli St Petersburg oli ulkoa ja aulasta iso, jykevä ja hulppea, neuvostohenkeä selvästi. Sama meno jatkui vielä niin hisseissä kuin kerroksen hissiaulassa, käytävästä tuli mieleen vähän ruotsinlaiva ja huoneet olivat sellaista hostellitasoa, nooh, eipä se mitiä, ulkonäkö on tärkeintä. Hetken päästä tulkki tulee ja toteaa että nyt ne on siellä respassa ihan kauhuissaan, miten me kaikki olemme päässeet maahan ilman viisumeita?!?! Noh, meillähän oli ryhmäviisumi, joka oli minun kameralaukussa, enhän minä sitä tajunnut että se olisi pitänyt jättää passien kanssa respaan. Tulkki sitten lähti rauhoittelemaan respan tyttöjä viisumin kanssa, ettei sentään miliisiä tarvitse paikalle kutsua.
Pienet iltatumut ja nukkumaan, aamulla paikallinen aamiainen oli melkoisen hulppea, ja melko erikoinen näin länsimaisiin aamiasiin tottuneena. Hankala sitä on sen enempää kuvailla, kaikkea mystistä ja makeaa ja erikoisia muotoja. Kannattaa kokeilla jos tulee mahdollisuus paikalliseen aamiaiseen.
Ja eikun takaisin kotia kohti, paluumatka oli jälleen aika tapahtumaköyhä, mikä on toisaalta ihan hyvä asia. Olin suunnitellut että tehdään vielä pitstop Viipurin Veikoilla, että saa kaljat mukaan, nimittäin Baltika 7 on sellaista herkkua että oksat pois! Luonnollisesti veli venäläinen oli aurannut lumet kaupan kohdalla pitkäksi muuriksi kaistojen väliin ettei tieltä päässytkään kääntymään kaupan pihaan. Jotkut sankarit ajelivat surutta vastaantulijoiden kaistaa pitkää matkaa päästäkseen kaupoille, itse ajattelin jättää kauppavisiitin seuraavaan kertaan tämän takia...
Rajalla taas meni aikaa, mutta ei mitään sen kummempaa, ihmeteltiin gonahtanutta rajavirkailijaa joka tallasi isoa askelta ympäri asemaa, karvalakki vinossa ja kilisevä muovipussi kädessä. Rentoa.
Suomen portilla oli sama rajavirkailija kuin mennessäkin ja muisti vielä, "katos, sama bändi taas"
Että sellaista, tällä erää ei niin eeppistä settiä kuin aikaisemmilla kerroilla. Eeppisempien tarinoiden toivossa voi lukea jo alussa mainostamiani Exscratus reissuja.
Matka 1, Matka 2 ja Matka 3
Lisää kuvia keikalta
Mutta se siitä pohjustuksesta, Pietariin siis matka ja varmuuden vuoksi päätimme jälleen pakata auton edellisenä iltana, sillä Venäjän matkailussa aina sattuu ja tapahtuu. Uudenmaan partio jälleen yöksi Casa de Kaartiselle (Imperiumi Crew) ja kukonlaulun aikaan hakemaan bändiä ja crewtä treenikseltä. Henkilökuntaa itseni (kuski) lisäksi oli tulkki/merkkarimyyjä sekä managari raha-asioiden hoitoon.
Matka rykäistiin rattoisasti käyntiin Arian versiolla Manowarin Return of the Warlordista ja eikä aikaakaan kun olimme jo Rajaportin Teboililla jossa edessä oli byrokratiatehtävä numero yksi. Veli venäläinen oli nimittäin jälleen kerran muuttanut maahantulodokumentteja, tällä erää uudistus oli mallia, dokumentit ovat vain venäjäksi. Kuskin, eli minun, piti täyttää kryptinen lomake kolmena kappaleena, kaikkine tietoineen sekä tavaralistoineen, siinä alkoi Teboilin kahvipöydässä jo kädet täristä kun täyttelin hikihatussa dokumentteja, onneksi tulkin avustuksella saatiin ratkottua tämä tehtävä. Aikaahan tähän pitstoppiin meni muutama tunti, mutta olimme edelleen aikataulussa "jos rajasta päästään heittämällä yli" Heh heh...
Suomen puolen kopeista mentiinkin heittämällä läpi, mutta sittenpä se totuttuun tapaan jumahti Venäjän puolen tarkastukseen. Palloiltiin tulkin kanssa kopeilla, että mikähän lappu nyt minne ja mitähä, passintarkastuskoppi meni ihan hyvin, mutta sitten se seuraava koppi, missä tarkistetaan ajoneuvon ja tavaroiden määrä, noh virkailija oli hämmentynyt tavaralistasta. Eikä "musikant, instrument, st petersburg" solkkaus, saatika tulkin puheet tuottaneet tulosta. Virkailija sitten soitteli ympäriinsä, mutta lopulta suht epäuskoisena löi leimat lappuihin. Ja eikun odottamaan sitä ajoneuvon tarkastusta. Hetken kun olin pyöritellyt peukaloita päätti joku virkailija että automme on väärässä jonossa ja ilmoitti melko ärhäkästi että nyt tonne toiseen jonoon. Toki sitä ennen vilkuili tavaratilaa ja epäili että kitarapusseissa on aseita, joten tulkkimme siinä niitä sitten availi hänelle. Eikä tämä kyseinen virkailija edes lopulta ollut "oikea" auton tarkastaja. Ilmeisesti tylsä päivä.
Kun sitten oikea tarkastaja tuli paikalle olin hyvin hämmentynyt, siis iloinen rajaverijari joka heittää metallica-läppää, melko harvinaista. Noh siitä sitten vaan rajan yli ja tuttuun tapaan Viipurin Veikoille hakemaan evästä. Rajaseikkailun takia olimme aikataulusta ja sopivasti myöhässä, kun tulkki otti matkalla yhteyttä keikkapaikkaan niin siellä käytiin jo harvinaisenkin kuumana myöhästymisestä. Ilmeisesti heille oli kovempi paikka soundcheckin missaaminen kuin itse bändille, joka ei pahemmin ollut moksiskaan vaikka festarityyppisellä linjacheckillä olisi mentävä.
Ajo Pietarin porteille sujui ilman sen suurempia kommelluksia, mitä nyt eräällä huoltoasemalla tuli joku humalainen paikallinen hevipää hehkuttelemaan suomibändejä. Tiedättähen sellaisen mille suomalaiset bändit ovat maailman kovin juttu ja niistä vaahdotaan promillejan voimalla, tilanne saattaa olla hyvinkin rasittava, etenkin jos itse olet vähän kiireessä ja selvinpäin. Kun sain oman osani hehkutuksista ajattelin huvikseni kääntää tilanteen ympäri ja hehkutin hänelle venäläisiä bändejä, etenkin jo alussa mainittua maan mainiota Ariaa! Heppuhan häkeltyi siitä melkoisesti, että tietääkö joku oikeasti paikallisia bändejä?! Tämän häkellyksen siivellä onnistuin kohteliaasti liukenemaan tilanteesta.
Takaisin Pietarin porteille. Kellohan alkoi olla sitä luokkaa että päädyimme luonnollisesti ruuhkaan. Ja se on hieman eri asia siellä kuin vaikkapa Helsingin ruuhkat. No pysähtyneisyyden aika oli hyvä käyttää hyödyksi, auto tien sivuun ja karttaa tutkimaan, melko helposti löytyi kohde "tuon sillan yli ja vasemmalle" Sillan yli mentiin vielä hyvin, mutta sitten ruuhkan varjopuoli, siellä on käytännössä mahdotonta kääntyä vasemmalle! Ei helkkari. Sitten piti äkkiä kierrellä oikean kautta josko päästäisiin perille kääntymättä vasemmalle. No sekään ei ollut ihan niin yksinkertaista, joten kiersimme ja kaarsimme ympäri Pietaria ja välillä piti suorittaa melkoisia sankaritekoja ratissa, näin niinkun kotimaisen liikenteeseen verrattuna, siellä erikoisemmat manööverit tuntuvat olevan arkipäivää. Outoja yksisuuntaisia katuja ja risteyksiä mistä ei pääse haluttuun suuntaan. Pyörimme ruuhkassa varmaan pari tuntia ennenkuin etupenkin trio: minä (ajo), Leeni (kartanluku) ja tulkki (katukylttien bongaus) saimme kokan kohti oikeita väyliä.
Viimeinkin löysimme oikean osoitteen, vaikka keikkapaikalla oli suht näkyvä maamerkki, vinhasti välkkyvä tv-torni vieressä, ei se juuri auttanut, kun kadut veivät vähän minne sattuu. Noh, ensi kerralla jos tulee matka samaan keikkapaikkaan tiedän paremman reitin "toisen sillan yli ja oikealle"
Illan ensimmäinen bändi juuri sopivasti lopetteli kun roudasimme kamat keikkapaikalle. Mesta oli Uusi Orlandina, vanha oli mukava sokkelo, tämä uusi oli yllättävänkin siisti paikka. Nimittäin takahuoneesta löytyi puhtaan vessan lisäksi myös hulppea suihku! Myös yleisövessat olivat puhtaita, jotain ennenkuulumatonta Pietarin keikkapaikoissa. Illan toinen bändi oli Noman's Land, olin nähnyt bändin aiemmin aikoinaan Ragnarok festareilla Saksassa. Mukavia sällejä. Sitten olikin Druidin vuoro kavuta lavalle, yleisöä ei ollut isohkoon paikkaan turhan paljon, mutta silti ihan mukavasti ja he olivat hyvin mukana meiningissä, huutelivatpa biisejäkin innoissaan. Keikan jälkeen bändi sai myös kirjoittaa puumerkkinsä melkoisen monen fanin tuotteisiin.
Keikan jälkeen kellokin oli jo vaikka mitä, Noman's Landin heputkin kovasti olisivat halunneet että liityn vodkan nauttijaisiin heidän seuraansa, mutta oli vedottava vielä ajourakkaan kohti hotellia, vastaus oli "so?" noh, seuraavalla kerralla sitten. Keikan jälkeen saatiin vielä paikalta kolmen ruokalajin ateria, eli salaattia, keittoa sekä jotain munakkaan tapaista. Pikainen roudaus autoon, Noman's Landin rumpali lähti vielä opastamaan meitä kaljakaupan kautta hotellille.
Hotelli St Petersburg oli ulkoa ja aulasta iso, jykevä ja hulppea, neuvostohenkeä selvästi. Sama meno jatkui vielä niin hisseissä kuin kerroksen hissiaulassa, käytävästä tuli mieleen vähän ruotsinlaiva ja huoneet olivat sellaista hostellitasoa, nooh, eipä se mitiä, ulkonäkö on tärkeintä. Hetken päästä tulkki tulee ja toteaa että nyt ne on siellä respassa ihan kauhuissaan, miten me kaikki olemme päässeet maahan ilman viisumeita?!?! Noh, meillähän oli ryhmäviisumi, joka oli minun kameralaukussa, enhän minä sitä tajunnut että se olisi pitänyt jättää passien kanssa respaan. Tulkki sitten lähti rauhoittelemaan respan tyttöjä viisumin kanssa, ettei sentään miliisiä tarvitse paikalle kutsua.
Pienet iltatumut ja nukkumaan, aamulla paikallinen aamiainen oli melkoisen hulppea, ja melko erikoinen näin länsimaisiin aamiasiin tottuneena. Hankala sitä on sen enempää kuvailla, kaikkea mystistä ja makeaa ja erikoisia muotoja. Kannattaa kokeilla jos tulee mahdollisuus paikalliseen aamiaiseen.
Ja eikun takaisin kotia kohti, paluumatka oli jälleen aika tapahtumaköyhä, mikä on toisaalta ihan hyvä asia. Olin suunnitellut että tehdään vielä pitstop Viipurin Veikoilla, että saa kaljat mukaan, nimittäin Baltika 7 on sellaista herkkua että oksat pois! Luonnollisesti veli venäläinen oli aurannut lumet kaupan kohdalla pitkäksi muuriksi kaistojen väliin ettei tieltä päässytkään kääntymään kaupan pihaan. Jotkut sankarit ajelivat surutta vastaantulijoiden kaistaa pitkää matkaa päästäkseen kaupoille, itse ajattelin jättää kauppavisiitin seuraavaan kertaan tämän takia...
Rajalla taas meni aikaa, mutta ei mitään sen kummempaa, ihmeteltiin gonahtanutta rajavirkailijaa joka tallasi isoa askelta ympäri asemaa, karvalakki vinossa ja kilisevä muovipussi kädessä. Rentoa.
Suomen portilla oli sama rajavirkailija kuin mennessäkin ja muisti vielä, "katos, sama bändi taas"
Että sellaista, tällä erää ei niin eeppistä settiä kuin aikaisemmilla kerroilla. Eeppisempien tarinoiden toivossa voi lukea jo alussa mainostamiani Exscratus reissuja.
Matka 1, Matka 2 ja Matka 3
Lisää kuvia keikalta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
