Imperiumin messulaudallakin on käyty viime aikoina keskustelua siitä kuuluisiko levyarvostelut tehdä ennen vai jälkikäteen. Kävin parisen vuotta sitten studia generalia -tyyppisen luentokurssin, jossa pohdittiin kritiikin asemaa ja tulevaisuutta suomalaisessa mediakentässä. Viime viikolla tulin lukaisseeksi (tenttiä varten) Tarja-Liisa Hypénin toimittaman kirjan "Kirjan matka tekijöiltä lukijoille" (2007). Merkittävin osa tästä kirjasta tämän tekstin kannalta oli Markku Soikkelin artikkeli kritiikistä ja kriitikon portinvartijuudesta. Miten tämä kaikki sitten liittyy levyarvosteluihin ja mitä tämä teksti tekee Imperiumin blogissa, sitä yritän seuraavassa selventää.
Vertaisverkkojen ilmestyminen tietoliikenteeseen on ollut ja on edelleen jatkuva kädenväännön aihe musiikkimaailmassa. Olen useassa yhteydessä kuullut, että vertaisverkkojen käyttäjät perustelevat lataamistaan sillä, että he haluavat kuulla levyn ennakkoon ennen ostopäätöstä. Vanhan koulukunnan kritiikin ongelmana on aina pidetty kriitikon elitististä asemaa taiteen portinvartijana. Tämä tarkoittaa, että yksi ihminen on velvoitettu omista lähtökohdistaan käsin arvioimaan teos ja rohkaisemaan ihmisiä joko välttämään tai ostamaan.
Vertaisverkkojen kautta tämänkaltainen portti on alkanut musiikkimaailmassa vuotamaan, sillä jokainen kuuntelija on omalla tavallaan uusi portinvartija. Mihin tässä tilanteessa sitten enää tarvitaan kritiikkiä. Tilanne ei ole missään muussa taidemuodossa yhtä perverssi. Mikä tehtävä musiikkikritiikille sitten tässä tilanteessa jää? Vaikka musiikkia siirtyy laittomasti kotikoneelta toisella miljoonia tavuja päivittäin, julkaistaan musiikkia enemmän kuin koskaan. Tekniikka toimii myös toiseen suuntaan.
Musiikkikriitikolle jää tehtäväksi seuloa järkyttävästä määrästä tauhkaa edes jonkinlainen kiinteä ja kestävä aines. Se, mitä kuluttajat ovat mieltä kriitikoiden höpinöistä on ainoastaan herran huomassa. Kova mediarummutus on nykyään tärkeää musiikin myynnin suhteen, mutta sen ohella tarvitaan myös taiteellista lahjakkuutta. Paska on paskaa, ja se jää kauppoihin, vaikka mainosmiehet kuinka hehkuttaisivat (tapaus INDX).
Musiikkikriitiikin asemaa suomalaisessa taidekritiikissä voidaan kaikesta huolimatta pitää perusteltuna (enkä yritä tässä pelkästään linnoittaa omaa pesääni). Arvostelut tuskin ohjaavat suoranaisesti enää kenenkään ostopäätöksiä. Itse olen ostanut sokkona, pelkän arvostelun perusteella viimeisen kahden vuoden aikana yhden levyn (Overhead - And We're Not Here After All). Sen sijaan ne voivat mahdollisesti tuoda esille taiteellisesti lupaavimmat ja innovatiivisimmat artistit. Myspace ynnä muut palvelut ovat täynnä tuhansia demo-tason artisteja, joista mututuntumalta 95% on täyttä turhuutta. Jos kriitikoita ei olisi olemassa, helmet eivät koskaan pulpahtaisi tuosta massasta pintaan.
Mitä promojen jakelemisen suhteen sitten pitäisi tehdä? Suurin osa levyistä vuotaa edelleen nettiin ennen julkaisupäivää, joten jotakin tilanteella olisi syytä tehdä. Jakelemisen suhteen tulisi olla ainakin huomattavasti varovaisempi, ehkä levyjä voitaisiin jakaa vain jollakin tapaa valtuutetuille tahoille. Se, että arvostelija saisi levyn käsiinsä vasta julkaisupäivänä, on sikäli perusteltua, että levy vuotaa nettiin samana päivänä joka tapauksessa, joten ainakaan arvostelijapoloisia ei syytettäisi turhan päiten. Toisaalta ennakkoon kirjoitetut levyarvostelut ovat omiaan lisäämään jo levystä tietävien nälkää ja herättämään mahdollisesti satunnaisen kuulijan huomion. Muutamaa viikkoa varsinaisen julkaisun jälkeen julkaistu arvostelu menee mielestäni ohi niin levyn jo kuulleilta kuin uutta musiikkia etsiviltäkin.
Tulin kerran keskustelleeksi kaverini kanssa siitä, että joistakin levyistä pitäisi tehdä muutaman kuukauden jälkeen eräänlainen "jälkimulgasu" (termi pöllitty Pelit-lehdestä, piste tarkkaavaisille). Paskimmista paskin levy tuskin paranee useammalla kuuntelulla, mutta rajatapaukset sekä hurmahenkistä suitsutusta osakseen saaneet levyt olisi mielestäni hyvä arvioida toistamiseen. Printtimediassa tämänkaltainen toiminta on tietysti mahdotonta, koska tilaa on muutenkin vähän, mutta webbimedian suhteen tilanne on täysin toinen. Samalla vanhat, mahdollisesti huomiotta jääneet levyt saisivat ehkä uuden mahdollisuuden ja ne huomatut levyt hieman lisää elinaikaa.
